Voiko nikotiinittoman pussin käytön kieltää tupakkavapaalla alueella?

Tupakkalain kielto ja organisaation oma sääntö ovat eri asioita

Keskustelu menee usein solmuun siksi, että kaksi eri kysymystä yhdistetään yhdeksi. Ensimmäinen kysymys on, kieltääkö tupakkalaki itse nikotiinittoman suussa käytettävän pussin käytön paikassa, jossa tupakointi tai tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttö on kielletty. Toinen kysymys on, voiko työnantaja, tilanhaltija, kaupunki tai muu organisaatio asettaa oman, lakia laajemman säännön.

Ero on olennainen, koska seuraukset ovat erilaisia. Lakisääteisen kiellon rikkominen on tupakkalain vastainen teko, jonka valvonnasta ja seurauksista säädetään laissa. Organisaation oman säännön rikkominen on ensisijaisesti työsuhteeseen, sopimukseen tai tilan käyttöön liittyvä asia — ei automaattisesti tupakkalain rikkomus.

Käytännön johtopäätös on, että pelkkä kyltti tai iskulause ei kerro, kummasta on kyse. Sen selvittäminen edellyttää sekä lain sanamuodon että organisaation oman säännön lukemista.

Mitä tupakkalain 73–74 § oikeastaan kieltävät?

Tupakkalain (549/2016) 10 luku sisältää tupakointikieltoja ja -rajoituksia koskevat säännökset. Luvun kiellot on kirjoitettu tupakoinnin ja savun ympärille: ne kohdistuvat tupakointiin määritellyissä tiloissa ja alueilla.^[1]

Lain 73 § laajentaa luvun tupakointia ja tupakansavua koskevat säännökset polttamalla käytettäviin kasviperäisiin tuotteisiin ja sähkösavukkeen käyttöön. Kyse on nimenomaisesta laajennuksesta juuri näihin käyttötapoihin. Säännös ei yleisesti muuta jokaista suussa käytettävää pussia “tupakoinniksi”.^[1]

Lain 74 §:ssä säädetään erikseen tietyistä suussa käytettävien tuotteiden käyttökielloista. Lain 251/2025 mukaisessa muodossa säännös kieltää savuttoman tupakkatuotteen ja savuttoman nikotiinituotteen käytön päiväkotien sekä säännöksessä yksilöityjen oppilaitosten sisä- ja ulkotiloissa sekä säännöksen soveltamisalaan kuuluvilla leikkikentillä ja -paikoilla.^[2]

Sanamuoto on tässä ratkaiseva. Säännös nimeää tuoteryhmät, joita käyttökielto koskee. Se ei sisällä yleistä käyttökieltoa kaikille tuotteille, jotka voitaisiin mahdollisesti luokitella johonkin toiseen tupakkalain määritelmään.^[2]

Nikotiiniton pussi ei ole savuton nikotiinituote vain pussimuodon perusteella

Savuton nikotiinituote on määritelty tupakkalain 2 §:n 14 a kohdassa. Määritelmä koskee tupakan vastiketta, joka vastaa käyttötarkoituksensa puolesta lain 10–12 kohdassa tarkoitettuja tuotteita ja joka sisältää nikotiinia. Nikotiinipitoisuus on siis osa tätä nimenomaista lakimääritelmää.^[2]

Tästä seuraa suoraviivainen havainto: tuote, johon ei ole lisätty nikotiinia, ei tule savuttoman nikotiinituotteen määritelmän piiriin pelkästään sillä perusteella, että se on pussimuotoinen ja huulen alle asetettava. Muoto ei ole määritelmän tunnusmerkki; nikotiinin sisältyminen on.^[2]

Tupakkalaki sisältää tupakan vastikkeen määritelmän. Se, soveltuuko määritelmä tiettyyn nikotiinittomaan pussituotteeseen, riippuu tuotteen tosiasiallisista ominaisuuksista ja käyttötarkoituksesta eikä ratkea pelkän tuoteryhmän nimen perusteella.^[1]

Lisäksi on syytä huomata erikseen: vaikka jokin yksittäinen tuote katsottaisiin jonkin toisen tupakkalain määritelmän piiriin kuuluvaksi, se ei automaattisesti tarkoita, että kaikki 10 luvun tupakointi- ja käyttökiellot koskisivat sitä. Kunkin säännöksen soveltamisala luetaan säännöksen omasta sanamuodosta.^[1],[2]

Nikotiinittomien pussien sääntelyasemaa käsitellään laajemmin erillisessä katsauksessa: nikotiinittomat pussit ja lainsäädäntö.

Entä tavallinen tupakkavapaa työpaikka?

“Savuton työpaikka” ja “tupakkavapaa työpaikka” eivät ole tupakkalain käsitteitä vaan organisaation omia linjauksia. Työpaikkaa koskeva savuttomuustavoite voi olla laaja toimintaohjelma, joka sisältää muutakin kuin kieltoja — esimerkiksi tukea tupakoinnin lopettamiseen — ja sen sisältö vaihtelee työpaikoittain.^[4]

Tämän vuoksi kysymykseen “saako nikotiinitonta pussia käyttää savuttomassa työpaikassa” ei ole yhtä yleistä vastausta. Vastaus riippuu siitä, mitä työpaikan oma sääntö tosiasiassa sanoo, miten laajaksi se on kirjoitettu ja millä perusteella se on annettu.

Jos sääntö on kirjoitettu vain tupakointia koskevaksi, se ei sanamuotonsa perusteella ota kantaa suussa käytettäviin pussituotteisiin. Jos sääntö on kirjoitettu nimenomaisesti kaikkia suussa käytettäviä pussituotteita koskevaksi, kyse on tietoisesti laajemmasta työpaikkasäännöstä — ei tupakkalain kiellosta.

Voiko työnantaja tehdä lakia laajemman kiellon?

Lähtökohtaisesti työnantajan sääntely voi joissakin tilanteissa mennä lain vähimmäistasoa pidemmälle. Työtuomioistuimen ratkaisussa TT 2010:145 katsottiin kyseisessä tapausasetelmassa, että työnantajalla oli työnjohto-oikeutensa perusteella oikeus kieltää tupakointi työssä ja työpaikan alueella työaikana.^[3]

Ratkaisun rajat on syytä sanoa ääneen. Tapaus koski tupakointia, ei nikotiinittomia pussituotteita, eikä se siten ole niitä koskeva ennakkoratkaisu. Ratkaisussa todettiin myös, että työnjohto-oikeus koskee lähtökohtaisesti työpaikkaa ja työaikaa — se ei ole rajaton oikeus säännellä työntekijän kaikkea henkilökohtaista toimintaa.^[3]

Ratkaisu tukee siis rajattua johtopäätöstä: työnantajan oma sääntö voi tietyissä yhteyksissä olla lakisääteistä tupakointikieltoa laajempi. Se ei tarkoita, että mikä tahansa laajennus olisi automaattisesti sitova. Oikeudellinen peruste, soveltamisala ja oikeasuhtaisuus vaikuttavat arviointiin, ja yksittäistapaus voi vaatia oman tarkastelunsa.^[3]

Entä kaupungin rakennus, virasto tai muu julkinen tila?

Julkisessa rakennuksessa pätee sama erottelu. Tupakkalain mukainen tupakointikielto on lakisääteinen kielto, jonka sisältö luetaan lain sanamuodosta. Se ei automaattisesti ole kaikkia nikotiinittomia pussituotteita koskeva käyttökielto.^[1]

Tilan haltijalla — kuten kaupungilla tai virastolla — voi olla omat järjestys- tai käyttösääntönsä, jotka koskevat tilassa oleskelua ja käyttäytymistä. Tällainen sääntö on kuitenkin eri asia kuin tupakkalain kielto: sen sitovuus, valvonta ja mahdolliset seuraukset perustuvat omaan oikeudelliseen perusteeseensa.

Tämän vuoksi organisaation oman säännön rikkomista ei pidä rinnastaa tupakkalain rikkomiseen. Lakisääteinen seuraamus edellyttää lakiin perustuvaa perustetta, ja se, mitä yksittäisessä tilanteessa voidaan tehdä, on tapauskohtaisesti arvioitava kysymys.

Entä päiväkodit, koulut ja leikkipaikat?

Tämä on selkein kohta koko kysymyksessä. Lain 251/2025 mukaisessa 74 §:ssä säädetään nimenomaisesti, että savutonta tupakkatuotetta ja savutonta nikotiinituotetta ei saa käyttää päiväkotien ja säännöksessä yksilöityjen oppilaitosten sisä- tai ulkotiloissa eikä säännöksen soveltamisalaan kuuluvilla leikkikentillä tai -paikoilla.^[2]

Säännös nimeää tuoteryhmät, joihin käyttökielto kohdistuu, ja savuttoman nikotiinituotteen määritelmään kuuluu nikotiinin sisältyminen. Tästä ei siis voi päätellä, että kaikkia nikotiinittomia pussituotteita koskisi tupakkalain nojalla vastaava käyttökielto kaikissa oppilaitoksissa.^[2]

Oppilaitoksilla voi silti olla omia järjestyssääntöjään, ja alaikäisiä koskevat erilliset kysymykset — kuten ikärajat ja myynti — käsitellään omassa artikkelissaan: nikotiinittoman pussin ikäraja.

Ratkaisevaa on kiellon tarkka sanamuoto

Käytännössä lukijan kannattaa lukea kieltoteksti sellaisena kuin se on kirjoitettu. Kolme tyypillistä muotoilua johtavat eri lopputuloksiin.

• “Tupakointi kielletty”: tupakointia koskeva muotoilu ei sellaisenaan ilmaise kaikkia pussituotteita koskevaa kieltoa.
• “Tupakka- ja nikotiinituotteet kielletty”: tuote, joka ei sisällä tupakkaa eikä nikotiinia, ei tule näiden sanojen piiriin automaattisesti — säännön tarkempi sisältö ja asiayhteys voivat kuitenkin vaikuttaa tulkintaan.
• “Kaikkien suussa käytettävien pussituotteiden käyttö kielletty”: kyse on nimenomaisesti laajemmasta talo- tai työpaikkasäännöstä, joka on eri asia kuin tupakkalain kielto.

Jos sanamuoto on epäselvä, järkevin toimintatapa on kysyä tilan haltijalta tai työnantajalta, mitä sääntö tarkoittaa ja mihin se perustuu. Tulkintakysymystä ei ratkaista tuoteryhmän nimen perusteella kumpaankaan suuntaan.

Lakisääteinen kielto vai organisaation oma sääntö?

Alla oleva vertailu tiivistää, kummasta on tyypillisesti kyse. Vertailu on yleisluonteinen; yksittäisen säännön sisältö ja peruste ratkaisevat.

• Työpaikan sisätila: tupakkalaki kohdistuu tupakointiin ja 73 §:ssä nimettyihin käyttötapoihin — nikotiinittoman pussin osalta kyse on tyypillisesti työpaikan omasta säännöstä.
• Työpaikan piha-alue: sama erottelu; työnantajan sääntö voi työnjohto-oikeuden puitteissa ulottua työpaikan alueelle työaikana.
• Kaupungin rakennus tai virasto: tupakkalain tupakointikielto on lakisääteinen; pussituotteita koskeva rajoitus on tyypillisesti tilan haltijan oma järjestys- tai käyttösääntö.
• Päiväkoti, säännöksessä yksilöity oppilaitos, leikkikenttä: 74 § sisältää nimenomaisen käyttökiellon savuttomalle tupakkatuotteelle ja savuttomalle nikotiinituotteelle.
• Pelkkä “Tupakointi kielletty” -kyltti: ei sanamuotonsa perusteella kiellä kaikkien nikotiinittomien pussituotteiden käyttöä.
• Nimenomainen “kaikki pussituotteet kielletty” -sääntö: organisaation oma laajempi sääntö, ei tupakkalain kielto.

Miksi erottelulla on merkitystä?

Erottelu vaikuttaa siihen, mitä väitteitä voidaan perustellusti esittää. Lause “tupakkalaki kieltää tämän” on väite lain sisällöstä, ja se on tarkistettavissa lain sanamuodosta. Lause “organisaation oma sääntö kieltää tämän” on väite organisaation säännöstä, ja se tarkistetaan kyseisestä säännöstä.

Kun nämä sekoitetaan, syntyy kaksi tavallista virhettä. Toisaalta oletetaan, että savuttomuuslinjaus on lakisääteinen kielto, vaikka se on organisaation oma sääntö. Toisaalta oletetaan, ettei organisaation omalla säännöllä ole mitään merkitystä, vaikka se voi työsuhteessa tai tilan käytössä olla velvoittava.

Sama logiikka pätee tuotteen merkintöihin: merkintä kertoo, mitä tuotteeseen ei ole lisätty, mutta se ei itsessään ratkaise tuotteen oikeudellista luokittelua. Merkintöjen tulkintaa käsitellään erikseen artikkelissa mitä 0 mg -merkintä tarkoittaa.

Tiivistettynä

• Tupakkalain yleinen tupakointikielto ei sellaisenaan luo kaikkia nikotiinittomia pussituotteita koskevaa lakisääteistä käyttökieltoa.
• 73 § laajentaa luvun säännökset polttamalla käytettäviin kasviperäisiin tuotteisiin ja sähkösavukkeen käyttöön — se ei tee jokaisesta pussista tupakointia.
• 74 § kieltää nimenomaisesti savuttoman tupakkatuotteen ja savuttoman nikotiinituotteen käytön päiväkodeissa, säännöksessä yksilöidyissä oppilaitoksissa ja niiden alueilla sekä säännöksen piiriin kuuluvilla leikkipaikoilla.
• Savuton nikotiinituote sisältää määritelmänsä mukaan nikotiinia, joten pussimuoto yksin ei tuo tuotetta tähän ryhmään.
• Työnantaja tai tilan haltija voi oikeudellisen perusteen, asiayhteyden, soveltamisalan ja oikeasuhtaisuuden rajoissa asettaa lakia laajemman oman säännön.
• Oman säännön rikkominen ei ole automaattisesti tupakkalain rikkomus; lakisääteinen seuraamus vaatii lakiin perustuvan perusteen.